Предание о роде Перттуненых

 Северная Карелия

		Исполнитель: Т.А. Перттунен,п. Калевала

Предание о роде Перттуненых

No täštä hillöikseh mie alotan tämän šukupolven. Tämä on lähten Muhošjovelta, tullun pakoh Suomen varaššota. Ja tullun Lappajärvellä, ašun šiinä ja ollun tullun siihe vävyksi ja ollun vävynä. Ja hänen siitä perehtyn siihe ja alkanu olla niin kuin ainakin ihmiset. Ja šiitä on lähten Perttusen suku alkuh noin monta jo sata polvie jo. Jo kahehsan polvie alkau ylöš noušša. Ja yksiken še Perttusen Miihkalin šerkku on käynyn myöhemmin šiitä šielä Šuomessa. Sielä hän laulau. Ei jo šilloin, eihä ole Praahešša, ei on, ei elikkä Oullušša ei ole olenkana ja Praahešta mulla ei kelpaa. Još taivahašta ei anneta, niin muašša ei ole verta. Silloin häntä šieltä vohoilini šuomalaini joku hylehty šilloin ampu. Ja šiitä hän joutu šairaalah, kipelteltä heijä (?). Varaššota šemmoini kun kulki, aina niitä varaššotija šilloin. Siitä aina ihmisin piti lähteä pakoon. Tämä on, tämä Perttusen sukupolven, Perttusen sukunimi, šitä laitettiin varasto, varastouml Kirkki niin kivellä souti // puoterolla paukutteli // Sota kaččou kalliolta // kilkettäy kiven takuoku // Kirkki nii kohompa soutau // vetäytyy...

ФА 14/12. Записал В.Я. Евсеев, 1952 год.